Jooo jooo oon laiska läski; D

Sofi tääl mooi. En oo jaksanu, kehannu, kerenny enkä voinu kirjottaa aikasemmi. Mutta mihi tää kolmas pieni läski pystyis?!
   Siitä Ruotsin risteilystä sen verrä et meil kaikil oli iha hauskaa. Tuli osteltuu jotai. Ja mä tanssin kumpanaki iltana yhen pojan kaa:3 Mut eihä siint oo tietenkää sen jälkee kuulunu mitää. (Jooh Iida anto mun yhteystiedot sille.:  D) Eipä siint reissust enää oikei muuta muista ku Teron.
   Ja sitte maailman kuolluin aihe; koulut alkaa. Täs vaihees vois kysyy mitä mielt ihmiset on asiast, mut eipä sitä turhaa ku lukijoita on nii vähä. Mua itteeni se ärsyttää iha hirveesti. Ysille meno. En jaksa enää kouluu. Meijä kouluki on nii kiva, ja paljo kivoja ihmisiä^^...--' Njaa sit pääsee sellasee kouluu mihi haluu, jos siis on tarpeeks hyvä todistus ja tuuri.
   Oli kiva kirjottaa pitkäst aikaa, vaikka en hirveesti saanu kirjotettuu. Se on vaa nii vaikeet saada ittensä tänne ja kirjottaa mitää. Mut läskejähä tässä ollaa:   >
   Tos pari kuvaa risteilyst. En oo jaksanu muokata...>:)

Mitä onni on?

Mulle onni on läheisyyttä. Hymyä, iloa ja rakkautta. Katseita, tuoksuja ja kosketuksia. Onni on pieniä hetkiä. Nyt on aivan PAKKO jakaa asia, jonka Jiin kanssa huomasimme pihalla kävellessämme. Perhe, äiti ja pikkupoika, olivat pyöräilemässä. Poika oli varmaan ensimmäistä kesää pyörän selässä ja voi sitä hymyä! Kyseinen lapsi oli vielä suloisempi kuin useimmat lapset, mutta hänen hymmynsä olisi sulattanut paatuneimmankin sydämen. Lisäksi lapsesta huokui elämänilo: "Tää on niiiiin kivaa!"

Minne pienten asioiden ja hetkien arvostus katoaa iän karttuessa? Okei, tyhmää edes yrittää saada jokaista nauttimaan vaikka aamukahvista (jota itse en edes juo!), mutta osa ihmisistä pystyy siihen. Yritän kuitenkin valaa teihin uskoa siitä, että ihmeitä löytyy, kun vain avaa silmänsä ja heittäytyy elämään. Pian löytää elämän tarkoituksen.

Saatiin muuten Jiin kanssa vietyä meidän lemmenlukko! Se on (HMMMM oisko paikka ollu Jokiranta) yhellä sillalla, joka on Turun keskustan lähellä. Ku vaa kävelee poispäi keskustasta kohti vettä. Veden kohalla pitää käntyy vasemmalle. Sit sen yhen sillan oikeella puolella on sininen lukko jossa lukee Iida & Jii. Käykää bongailemassa ku siellä päi liikutte! :--D

Ruotsiin Ruotsiin RUOTSIIN!

Aah nää videopostaukset ♥ Toivottavasti rakastatte enemmän mun ääntä & naamaa kun mä ite! No, nyt on selvitty pakkaamisesta, joten huomista ootellessa. ^^

-Iida (ja Sesilia...)

Kuinka luodaan terve ihmissuhde?

Voi herranen aika ihmisten kanssa! Millon porukka ihan oikeesti tajuaa, ettei oikee ystävyys- tai seurustelusuhde perustu pettämiseen, kaksinaamaisuuten ja/ tai huonoon käytökseen? Mun lähipiirissä (käsittäen lapsia, nuoria sekä AIKUISIA +30-vuotiaita) on surullisen monta esimerkkiä siitä, miten jaksetaan valehella, kiusata ja kohdella muita todella ala-arvosesti. Tästä mulle herää yks tärkee kysymys: MIKSI?

Jos nyt alotetaan kaverisuhteista. Voin todeta itsellänikin olevan sangen ikäviä kokemuksia siitä, kuinka "kaverit ja ystävät" on mua kohdelleet. Onhan se ihan ok haukkua toisen mielipiteet maanrakoon, ehkä vielä vähä potkasta, että asia tehostus? Ei se oo lähellekään ok. Kun taas katselen 9-vuotiasta pikkuveljeäni, jo vuosi takaperin hän ja ystävänsä aina riitatilanteissa haukkuivat toisiaan mulkuiksi ja ties miksi. Missä on käytöstavat?

Entäs sitten nämä "kaverit", jotka ottavat yhteyttä vain silloin, kun on joku ongelma. Jepjep, tietysti ystäviä pitää tukee, mutta tuskin ketään kiinnostaa olla kellon ympäri terapeutti millon kellekin. Miksei ihmiset voi ottaa yhteyttä ihan vaan kertoakseen vaikka kivoista asioista. Tai mikä olisi vielä parempaa, pyytää viettämään yhteistä aikaa! Mutta ei. Se on aina sitä samaa valitusta. Joskus voisi mennä itseensä ja etsiä ympäriltä niitä positiivisia asioita. Optimistisuus on in!

Kun minun ja erään tuttuni välit alkoivat rakoilla, olin todella pettynyt. Mainitsin asiasta kyseiselle ihmiselle ja hän totesi jotain suuntaan "Kyllä me ollaan vieläkin kavereita." Sitten kysyin, miksei hän ikinä juttele mulle, vaan aina tavatessamme/ Facebookissa jutellessa pidin yllä monologia. Ikinä en vastausta saanut. Tällaisissakin tapauksissa REHELLISYYS on se avainsana. Jos seura ei enää kiinnosta, asiasta voisi kohteliaasti ilmoittaa, eikä vain vängätä muuta.

Entäs sitten nämä seurustelukuviot? Okei, monilla nuorilla on huono itsetunto ja itseään kohtaan epävarmuutta. Kuitenkin: jos sitä seurustelemaan on päädytty, ni eikö ois kaikkien kannalta helpointa luottaa kumppaniin? Melkein päivittäin saan kuunnella kavereita, jotka eivät kestä, kun kumppanin mustasukkasuus alkaa olla ihan sairasta. VINKKI: Jos ei itse pysty olemaan luottamuksen arvoinen, ehkä kannattaisi katkaista suhde, tuskin sillon on ees valmis seurustelemaan. Muussa tapauksessa kumppanille kannattaa puhua terveen mustasukkasuuden rajoista.

Sitten saavutaankin mielenkiintoiseen ryhmään, aikuisiin. Miten kukaan voi kuvitella lasten oppivan tavoille, jos vanhempien näyttämä esimerkki on sitä, että sänkyyn ilmestyy joka perjantai ja/ tai lauantai uusi kumppani. Asiasta ei tee yhtään hyväksyttävämpää vaikkei mahdolliset lapset asiasta tietäisi... Mutta entäs ne vanhemmat, jotka puhuvat seksikumppaneista avoimesti jopa alle 10-vuotiaille. Hei haloo?! Mitä käytöstä se sellainen on AIKUISELTA?

En myöskään ymmärrä näitä tapauksia, jotka yhden yön jälkeen antavat yöseuralle jotain toivoa jatkosta, ilman minkäänlaista aikomusta edes harkita parisuhdetta. Se ei ole millään tasolla reilua ketään kohtaan. Tietysti jos aamulla vierestä herää joku ihan mukava tapaus, josta ei kuitenkaa ole siinä mielessä kiinnostunut, niin yhteyttä on ihan suotavaakin pitää. Jos (ja voin jos!!!) tuolle ihan mukavalle tapaukselle tekee selväksi, että juttu jää kaveritasolle.

Pettäjiä sivusin jo ihan himpan verran. Jos nyt halutaan keksiä joku tilanne, jossa pettämistä pitäisi edes yrittää ymmärtää, niin nuorten keskuudessa, mikäli parisuhde ei ole vakavalla pohjalla. Se vaan mua kiinnostaa, minkä ihmeen takia aikuiset naimisissa olevat pitävät niiiiiin tärkeänä pettää puolisoaan. Minkä ihmeen takia ihan tieten tahtoen pitää satuttaa toista? Jos suhde on huono, niin avioero on nykyään mahdollista. Ja ihan suotavaa tuollaisissa tapauksissa.

Otsikossa kysyin terveen ihmissuhteen luomisesta. Omien kokemusten (ja ihan vaan maalaisjärjen) perusteella sanoisin, että avainsanoja ovat luottamus, yhteinen huumorintaju, molemminpuolinen halu viettää aikaa yhdessä, molemminpuoleinen kiinnostus toisen asioista. Pitää löytää se yhteinen sävel! Tietysti kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta lähempä ystävyyttä ei kannata tehdä, jos ollaan iha eri planeetoilta!

Tietysti minäkään en ole täydellinen. Varmasti olen itsekin joskus, varsinkin vaikeimpina aikoina, soitellut ja tekstaillut ihmisille lähinnä vain huonosta olosta kärsiessä. Myönnän myös joskus tehneeni sen virheen, että olen väittänyt ystäväkseni ihmistä, josta en enää ole kiinnostunut. Mutta minä olen ottanut opikseni! Virheitä tehdään juuri siksi että niistä oppisi jotain. Ei siksi, että ne voisi vaan toistaa ja toistaa ja toistaa...

Lopuksi... Kuunnelkaa tää biisi ihan ajatuksella. Tässä on oikeesti aika pirun fiksu sanoma:
Kylki kyljessä

-Iida

Mut pelasti muinoin enkeli. Ei taivaast vaan täält maan päällisest helvetist...

VAROITUS: Luvassa vaaleanpunaista tekstiä!

Miten pitkään toinen ihminen pitää tuntee, että sitä voi sanoo rakastavansa? Tähän väliin ainakaan minä en halua yhtäkään tyhmää vastausta, esim: "Jos ette oo tuntenu ikusuutta ja asunu montaa vuotta yhessä, ei voi puhua rakkaudesta." Ihan ensinhän pitäs miettiä mitä rakkaus on.

Pikkuveljeäni lainaten, "toisesta tykkääminen on sitä, että jonkun lähellä haluaa olla ja silitellä". Mun mielestä tykkääminenki on jo tavallaan aika vahva tunne. Ihastuminen taas on jotain, mitä yläasteelaiset harrastaa. Mutta se rakkaus. Luulen että se on sitä, kun hyväksyy toisen kaikki virheet ja tykkää silti. Kun tahtoo olla toisen kanssa vaikka koko ajan. Kun toiseen ei kyllästy. Kun ei tarvita sanoja ymmärtääkseen toista. Kun on valmis tekemään kaikkensa, jotta toinen olisi onnellinen.

Kaikilla on omat määritelmänsä rakkaudesta, mä uskon että se syntyy kaikille omia aikojaan. Ehkä mun parisuhde on joidenki mielestä edenny nopeesti, ku jo kahen kuukauden tietämillä hankittiin love lock. Sehän on kuitenki omanlainen merkki nimenomaa siitä rakkaudesta.

Jotain aivan uskomattoman suloista ♥

Tosi jännä päivä oli 3.7. Sillon matkasin ensimmäistä kertaa yksin junalla, päämääränäni oli tuntematon kaupunki ja tarkoitus oli nähä PIIIITKÄN ajan jälkeen mun parempaa puoliskoo JA pari tyyppiä hänen elämästä. Hui. Mutta oli se vaan niin ihanaa tajuta jo muutaman tunnin kuluttua, että elämä on ihanaa. Reissu alko täydellisesti, ja täydellistä se aika olikin.

Tiistaina 9.7. oli suuntana Varkaus, mutta nyt viiden tunnin matkaa Turusta Pieksämäelle ei tarvinnu olla yksin. Maailman ihanin ihminen lähti mun mukaan. Fyysisesti yhessä oltiin 13 päivää, eli lähes 2 viikkoo. Koko se aika koko ajan yhessä. Eikä ollu ees pienen pientä hetkee, et ois toivonu saavansa olla yksin. Oli ihanaa kun toiselle sai jakaa elämäänsä ihan eri tavalla kun viesteissä. Sai olla toisen lähellä. Välillä oli herkkiä hetkiä, välillä naurettiin. Välillä itsensä tunsi pikkulapseks. Mutta kertaakaan ei tarvinnu hävetä sanoja tai tekoja.

Varsinki viime päivinä tuli aika tutuiks kaikki herkät biisit. Voisin luetella nyt tähän 28 biisiä jotka saa mut suurinpirtein itkemään, mutta tuskin se ketään kiinnostais. Pakko vaan todeta, että paljon tuli kauniita kappaleita kuunneltua. Muutenki biisien kuunnelluttaminen on aika mahtava tapa ilmaista omia tunteita. Se on vaan jotain uskomattoman söpöö...

Ja sitten. Sitten koitti se päivä, jolloin tiet erkanivat. Päivä, jolloin konduktöörin piti tulla huutamaan mulle että lähes nyt siitä oven välistä, pitää päästä jatkamaan matkaa. Vaikka kaikkee ihanaa onki vielä edessä, näitä paria viikkoo mä jään kaipaamaan enemmän kuin mitään. En malta oottaa, että nään taas Jiin. Toivottavasti se päivä on pian. Vaikka tää ikävä on niiiin kivuliasta ja olo on yksinäinen, ni kai tää pitäs nyt vaan ajatella niin, että tän jälkee sitä läheisyyttä taas osaa arvostaa.

Jannika B - Hulluksi onnesta

-Iida

Takana mökkeilyä ja marsuja

Viikonloppuna vietimme juhannusta mökillä isovanhempien kanssa. Ohjelmassa oli tietysti syömistä, saunomista, polkuveneilyä ja kokko! Meillä oli tosi kivaa, varsinkin polkuveneillessä: Aiheutettiin mökkinaapureissa hilpeyttä nauramalla, laulamalla ja tanssimalla keskellä lampea. Ja kyllä, oltiin ihan selviä! Keksittiin muuten myös mailman paras korvike kiville: Kyljet! XD

Meiä lampi ja alhaalla Snuffe juomassa :D

Perjantai-iltana oli oikein hauskaa, kun istuimme katselemassa telkkaria ja pian Sofi sai loistavan idean: Tyttö alkoi resitoida ensimmäistä kätensä sattunutta kirjaa, joka oli lastenkirja Eemelistä. Mummi ja ukki olivat aivan haltioissaan, kun epäuskonnolinen Sofi teki jotain niin uskonnollista ensimmäistä kertaa elämässään. Tähän väliin olisi kuitenkin kai hyvä todeta, ettei kripa tehnyt Sofista tai sen enempää Sesiliastakaan uskovaisia!

Lauantaina tulimme kotiin ja seuraavana päivänä lähdettiin koko perheen voimin hakemaan kahta uutta perheenjäsentä, marsuja, Ottoa ja Rufusta. Karim-marsu on ollut oikein tyytyväinen saatuaan seuraa! Ollaan nyt oikein urakalla pidetty marsuja sylissä, että niistä tulisi mahdollisimman rohkeita. Onneksi varsinkin Otto on jo valmiiksi oikein reipas poika.

Rufus ja Sesilian masu & jalat :---D

Karim ja Otto halaa ^^

Rufus, Otto ja Karim ♥

Tänään oli ihanaa, kun sai nukkua pitkään! Iltapäivällä uskaltauduin pitkästä aikaa ajamaan skootteria (kyllä muuten pelotti, kun mieleen muistui edellisten mopokesien kaatumiset...) ja lähdimme Sesilian kanssa kaupungille. Nähtiin iskää ja käytiin kirjastossa. Tuli meille molemmille nyt pitkästä aikaa into ruveta lukemaan, onnistuttiin lainaamaan yli kymmenen kirja, heh.

Ei tässä nyt muuta, heippa, terkuin Iida ja Sesilia :---)

WE ARE BACK!

Noniin, nyt me sitten ollaan palattu. Sori toi video kuuluu vähä huonosti, mutta me tultii siihen tulokseen, että se kuitenkin kuuluu ihan sopivan hyvin ^^

Terkuin Sesilia ja Iida!

Ai mitä mulle kuuluu?

Hyvää, tietenki. Mulle kuuluu aina hyvää.

Kattokaa nyt kui kauniisti tänäänki hymyilin

Ajattelin nyt tässä tylsyyksissäni (=haluan ilmaista olevani hengissä, mutta mulla ei oo omassa elämässä mitää, mitä haluaisin jakaa teille) laittaa tänne iltasadun kaikille ketkä joku ilta tän postauksen lukee. Lopuille se varmaan on jonki sortin päiväsatu. Tai yösatu. Ehkä jopa aamusatu.

Tyttö

Olipa kerran pienessä, aina lumen peittämässä  maassa, pieni tyttö. Maassa eivät lapset käyneet koulua: he päivät pitkät kuluttivat aikaa laskien pulkkamäkeä. Tarinamme tyttö rakasti mäenlaskua yli kaiken. Kavereiden kanssa oli hyvä pitää hauskaa, tyttö nautti elämästään.

Kului aikaa ja tyttö kasvoi hieman.  Tytön kaveritkin kasvoivat. Tyttö ei luonteeltaan ollut se rohkein yksilö, ei todellakaan. Tytön kaverit halusivat pian etsiä uusia, isompia mäkiä. Tyttö ei uskaltanut lähteä mukaan. Isot ylämäet kuulostivat raskailta, eikä tyttöä kiehtonut ajatus laskea liian suurta mäkeä.

Tyttö jäi yksin. Hän laski edelleen tyytyväisenä pieniä mäkiä, vaikka hieman hänen sisintään nakersi yksinäisyys. Ei hän kuitenkaan ketään luokseen pyytänyt, tyttö oli nähnyt kuinka muut viihtyivät keskenään suurissa mäissä. Ja kyllähän hänen luonaan välillä joku kävi muutaman sanan vaihtamassa…

Kului lisää aikaa. Tyttö olisi ollut valmis lähtemään entisten ystäviensä luo suurten mäkien rinteitä laskemaan, muttei hän uskaltanut. Hän ei uskonut löytävänsä paikkaa muiden tiiviissä porukassa. Tyttö oli yhä yksin.

Eräänä päivänä tyttö ei enää jaksanut ainaista yksinäisyyttä ja pienten mäkien jo tylsäksi käynyttä tunnelmaa. Tyttö otti pulkkansa ja käveli pitkän matkan, toiseen osaan maata. Siellä mäet olivat monta kertaa suurempia, kuin tyttö koskaan olisi voinut kuvitella. Siellä oli myös eräs mäki - tai pikemminkin pudotus - jonne ei saanut missään nimessä mennä. Se olisi voinut johtaa kuolemaan. Tyttöä pelotti pudotus, ja hän vannoi pysyvänsä kaukana.

Tyttö sai uudessa osassa maata paljon uusia ystäviä, tyttö löysi paikkansa ja oli taas onnellinen. Häntä kuitenkin kaiversi pelko siitä, että uudetkin ystävät hylkäisivät hänet. Pian hän oma-aloitteisesti irrottautui porukasta. Kun hän jätti muut, eivät muut jättäisi häntä.

Jälleen yksinäinen tyttö tunsi olonsa surun murtamaksi. Hän halusi todistaa itselleen olevansa yhtä hyvä kuin muutkin. Tyttö veti sinistä pulkkaansa perässään, korkeinta vuorta kohti. Ylämäessä vastaan tuli paljon ihmisiä ja se helpotti hänen oloaan, kunnes hän tapasi erään vanhan ystävänsä. Tapaaminen satutti, tyttö tiesi ystävänsä kaipaavan muita, ja pian he jo jatkoivat matkaa, eri suuntiin.

Ollessaan mäen päällä, tyttö oli todella väsynyt. Olivat suuret ponnistelut kuitenkin vaivan arvoisia, tyttö sai ihailla kauniita maisemia. Ja alamäki olisi varmasti vauhdikas ja elämyksellinen laskea. Kuitenkin se tuntui niin turhalta. Suurten ponnistusten jälkeen hän oli ylhäällä, ja varmasti monet olisivat hänestä ylpeitä. Pian hän kuitenkin taas olisi alhaalla…

Katsellessaan vuorta alas, tyttö huomasi pudotuksen olevan osa vuorta. Tyttö käveli pudotuksen luo. Hän ei edes männyt maata, pudotus oli pitkä, jyrkkä ja ilta alkoi pimentyä.

Tyttö ei enää ajatellut mitään. Hän todisti itselleen ettei olisi ketään huonompi. Hän otti vauhtia ja liukui pudotukseen. Matkalla hän tunsi epäonnistuneensa. Vauhti oli kova ja häntä pelotti. Lopulta hän tajusi, että mäen alla oli suuri metsä, jonne hänen pulkkansa kiihtyvällä vauhdilla liukui. Kukaan ei saisi tietää minne tyttö katoaisi. Pian hän unohtuisi.

Kuului kiljahdus tytön törmätessä puuhun. Viimeisinä hetkinään hän tajusi, ettei ollut osoittanut itselleen minkäänlaista tasavertaisuutta muihin nähden. Hän oli taas tehnyt sen, minkä monet kerrat ennenkin. Epäonnistunut.

-Iida

ps. Sähelletään tän blogin kaa. Ulkoasu on muuttunu, ja todennäkösesti tulee viel muuttumaan... Ja nyt tos näkyy vaan mä kirjottajana, mut sähelletään senki asian kaa!

Mooi: )

Terve kaikki! Sofi tääl kirjottelee. En oo jaksanu enkä muistanu kirjottaa aikasemmi:  / Jos nyt saisin kirjotettua useemmi... Tai no saa nähä mite onnistuu.xd
   Mä otin tos pari viikkoo sitte smileyn:> Se sattu vähä>:C Tos alhaal o sit kuva siit ja Justimusfilmsin ja Nost3en ja protron Joroisten keikasta: ) Elikkäs mä kävin mun kaverin kaa niitte keikal<3 Ja varmaa arvaatteki kuka oli eturivissä?? MINÄ>:) Otin siel melkei 300 kuvaa, mut toho alas laitan vaa pari, ku oon nii laiska läski. (MUN KAVERIN BLOGI!! SEN JONKA KAA KÄVIN SIEL KEIKAL!):DD
   Mul o nyt syysloma:) Se o ollukki tarpeessa<3 Mul menee koulu muute iha semisti mut oon vaa nii hirmu laiska ja kyllästyny kouluu:p
   Alotin tenniksen mun kolmen kaverin kaa:) Se o tosi kiva harrastus! Se o kerra viikossa, oon siin tosi huono, mut jos jouluu mennessä oisin enää huono...:    )
   Oon nyt tosi väsyny... Tääki piti kirjottaa uuestaa ku failasinD:: Ja aika älyvapaita muutenki nää mun touhut...xD
   Mut jos tää nyt täl kertaa riittäs. Nii ja tos sit niit kuvii:

tos se smiley:)

N&P

Oho... Nyt tuli monta kuvaa mis se nojaa toho pöytää... Mutku se nojas siihe hirveesti>:C

JF

JF ja N&P - En oo homo: '  D

Se loppu</3

Vähän väriä elämään!

Tapahtui hiustenvärjyy!

Nii, rupes ne vaaleenpunaset raidat kyllästyttämää, ni vedin sitten koko päähä pinkkiä heti ku kotiuduin Mikkelistä. Tää väri on kyllä ennemminki jotain pinkin ja violetin välistä, mutta väliäkö tuolla.

Eilen mulla kävi hyvä tuuri: ei tarvinnu mennä kotimatkaa bussien kanssa tapellen, vaa iskä tuli hakemaa mut. Käytii vähä pyörimässä Mikkelin keskustassa ja vietettii isä-tytär laatuaikaa. Se muuten jatku tänää, oli siskotki mukana ja vallotettiin Kuopio. Tai no kierrettiin epämääräsesti kauppoja ja yritettiin ettiä jotai iskän sukulaista, tuloksetta tosin. Joku asia kuitenki onnistu, sain käytyä lävistyttämässä kieleni, pelkäsin kipua ihan turhaan! Tai siis kun oikeesti olin jo valmistautunu kipuun, ja sit se tuntuki... Jännälle. Ei sitä voi kivuks kuttua. Ja mulla jopa onnistu äsken leivän syömminen! Nyt vaa innolla oottelen, että uuen korun tähä saan :----)

Siellä se mun uusin pikkunen näkyy :---)

Huomiseks onki sit ihan hirmusesti hommaa, joten tänää vois yrittää mennä aikasiin nukkumaa. Muutenki väsyttää aika kivasti ja pöh. Hyvää yötä ja sillee, vaikka kello onki vasta yheksän?

-iida