Ruotsiin Ruotsiin RUOTSIIN!

Aah nää videopostaukset ♥ Toivottavasti rakastatte enemmän mun ääntä & naamaa kun mä ite! No, nyt on selvitty pakkaamisesta, joten huomista ootellessa. ^^

-Iida (ja Sesilia...)

Kuinka luodaan terve ihmissuhde?

Voi herranen aika ihmisten kanssa! Millon porukka ihan oikeesti tajuaa, ettei oikee ystävyys- tai seurustelusuhde perustu pettämiseen, kaksinaamaisuuten ja/ tai huonoon käytökseen? Mun lähipiirissä (käsittäen lapsia, nuoria sekä AIKUISIA +30-vuotiaita) on surullisen monta esimerkkiä siitä, miten jaksetaan valehella, kiusata ja kohdella muita todella ala-arvosesti. Tästä mulle herää yks tärkee kysymys: MIKSI?

Jos nyt alotetaan kaverisuhteista. Voin todeta itsellänikin olevan sangen ikäviä kokemuksia siitä, kuinka "kaverit ja ystävät" on mua kohdelleet. Onhan se ihan ok haukkua toisen mielipiteet maanrakoon, ehkä vielä vähä potkasta, että asia tehostus? Ei se oo lähellekään ok. Kun taas katselen 9-vuotiasta pikkuveljeäni, jo vuosi takaperin hän ja ystävänsä aina riitatilanteissa haukkuivat toisiaan mulkuiksi ja ties miksi. Missä on käytöstavat?

Entäs sitten nämä "kaverit", jotka ottavat yhteyttä vain silloin, kun on joku ongelma. Jepjep, tietysti ystäviä pitää tukee, mutta tuskin ketään kiinnostaa olla kellon ympäri terapeutti millon kellekin. Miksei ihmiset voi ottaa yhteyttä ihan vaan kertoakseen vaikka kivoista asioista. Tai mikä olisi vielä parempaa, pyytää viettämään yhteistä aikaa! Mutta ei. Se on aina sitä samaa valitusta. Joskus voisi mennä itseensä ja etsiä ympäriltä niitä positiivisia asioita. Optimistisuus on in!

Kun minun ja erään tuttuni välit alkoivat rakoilla, olin todella pettynyt. Mainitsin asiasta kyseiselle ihmiselle ja hän totesi jotain suuntaan "Kyllä me ollaan vieläkin kavereita." Sitten kysyin, miksei hän ikinä juttele mulle, vaan aina tavatessamme/ Facebookissa jutellessa pidin yllä monologia. Ikinä en vastausta saanut. Tällaisissakin tapauksissa REHELLISYYS on se avainsana. Jos seura ei enää kiinnosta, asiasta voisi kohteliaasti ilmoittaa, eikä vain vängätä muuta.

Entäs sitten nämä seurustelukuviot? Okei, monilla nuorilla on huono itsetunto ja itseään kohtaan epävarmuutta. Kuitenkin: jos sitä seurustelemaan on päädytty, ni eikö ois kaikkien kannalta helpointa luottaa kumppaniin? Melkein päivittäin saan kuunnella kavereita, jotka eivät kestä, kun kumppanin mustasukkasuus alkaa olla ihan sairasta. VINKKI: Jos ei itse pysty olemaan luottamuksen arvoinen, ehkä kannattaisi katkaista suhde, tuskin sillon on ees valmis seurustelemaan. Muussa tapauksessa kumppanille kannattaa puhua terveen mustasukkasuuden rajoista.

Sitten saavutaankin mielenkiintoiseen ryhmään, aikuisiin. Miten kukaan voi kuvitella lasten oppivan tavoille, jos vanhempien näyttämä esimerkki on sitä, että sänkyyn ilmestyy joka perjantai ja/ tai lauantai uusi kumppani. Asiasta ei tee yhtään hyväksyttävämpää vaikkei mahdolliset lapset asiasta tietäisi... Mutta entäs ne vanhemmat, jotka puhuvat seksikumppaneista avoimesti jopa alle 10-vuotiaille. Hei haloo?! Mitä käytöstä se sellainen on AIKUISELTA?

En myöskään ymmärrä näitä tapauksia, jotka yhden yön jälkeen antavat yöseuralle jotain toivoa jatkosta, ilman minkäänlaista aikomusta edes harkita parisuhdetta. Se ei ole millään tasolla reilua ketään kohtaan. Tietysti jos aamulla vierestä herää joku ihan mukava tapaus, josta ei kuitenkaa ole siinä mielessä kiinnostunut, niin yhteyttä on ihan suotavaakin pitää. Jos (ja voin jos!!!) tuolle ihan mukavalle tapaukselle tekee selväksi, että juttu jää kaveritasolle.

Pettäjiä sivusin jo ihan himpan verran. Jos nyt halutaan keksiä joku tilanne, jossa pettämistä pitäisi edes yrittää ymmärtää, niin nuorten keskuudessa, mikäli parisuhde ei ole vakavalla pohjalla. Se vaan mua kiinnostaa, minkä ihmeen takia aikuiset naimisissa olevat pitävät niiiiiin tärkeänä pettää puolisoaan. Minkä ihmeen takia ihan tieten tahtoen pitää satuttaa toista? Jos suhde on huono, niin avioero on nykyään mahdollista. Ja ihan suotavaa tuollaisissa tapauksissa.

Otsikossa kysyin terveen ihmissuhteen luomisesta. Omien kokemusten (ja ihan vaan maalaisjärjen) perusteella sanoisin, että avainsanoja ovat luottamus, yhteinen huumorintaju, molemminpuolinen halu viettää aikaa yhdessä, molemminpuoleinen kiinnostus toisen asioista. Pitää löytää se yhteinen sävel! Tietysti kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta lähempä ystävyyttä ei kannata tehdä, jos ollaan iha eri planeetoilta!

Tietysti minäkään en ole täydellinen. Varmasti olen itsekin joskus, varsinkin vaikeimpina aikoina, soitellut ja tekstaillut ihmisille lähinnä vain huonosta olosta kärsiessä. Myönnän myös joskus tehneeni sen virheen, että olen väittänyt ystäväkseni ihmistä, josta en enää ole kiinnostunut. Mutta minä olen ottanut opikseni! Virheitä tehdään juuri siksi että niistä oppisi jotain. Ei siksi, että ne voisi vaan toistaa ja toistaa ja toistaa...

Lopuksi... Kuunnelkaa tää biisi ihan ajatuksella. Tässä on oikeesti aika pirun fiksu sanoma:
Kylki kyljessä

-Iida

Mut pelasti muinoin enkeli. Ei taivaast vaan täält maan päällisest helvetist...

VAROITUS: Luvassa vaaleanpunaista tekstiä!

Miten pitkään toinen ihminen pitää tuntee, että sitä voi sanoo rakastavansa? Tähän väliin ainakaan minä en halua yhtäkään tyhmää vastausta, esim: "Jos ette oo tuntenu ikusuutta ja asunu montaa vuotta yhessä, ei voi puhua rakkaudesta." Ihan ensinhän pitäs miettiä mitä rakkaus on.

Pikkuveljeäni lainaten, "toisesta tykkääminen on sitä, että jonkun lähellä haluaa olla ja silitellä". Mun mielestä tykkääminenki on jo tavallaan aika vahva tunne. Ihastuminen taas on jotain, mitä yläasteelaiset harrastaa. Mutta se rakkaus. Luulen että se on sitä, kun hyväksyy toisen kaikki virheet ja tykkää silti. Kun tahtoo olla toisen kanssa vaikka koko ajan. Kun toiseen ei kyllästy. Kun ei tarvita sanoja ymmärtääkseen toista. Kun on valmis tekemään kaikkensa, jotta toinen olisi onnellinen.

Kaikilla on omat määritelmänsä rakkaudesta, mä uskon että se syntyy kaikille omia aikojaan. Ehkä mun parisuhde on joidenki mielestä edenny nopeesti, ku jo kahen kuukauden tietämillä hankittiin love lock. Sehän on kuitenki omanlainen merkki nimenomaa siitä rakkaudesta.

Jotain aivan uskomattoman suloista ♥

Tosi jännä päivä oli 3.7. Sillon matkasin ensimmäistä kertaa yksin junalla, päämääränäni oli tuntematon kaupunki ja tarkoitus oli nähä PIIIITKÄN ajan jälkeen mun parempaa puoliskoo JA pari tyyppiä hänen elämästä. Hui. Mutta oli se vaan niin ihanaa tajuta jo muutaman tunnin kuluttua, että elämä on ihanaa. Reissu alko täydellisesti, ja täydellistä se aika olikin.

Tiistaina 9.7. oli suuntana Varkaus, mutta nyt viiden tunnin matkaa Turusta Pieksämäelle ei tarvinnu olla yksin. Maailman ihanin ihminen lähti mun mukaan. Fyysisesti yhessä oltiin 13 päivää, eli lähes 2 viikkoo. Koko se aika koko ajan yhessä. Eikä ollu ees pienen pientä hetkee, et ois toivonu saavansa olla yksin. Oli ihanaa kun toiselle sai jakaa elämäänsä ihan eri tavalla kun viesteissä. Sai olla toisen lähellä. Välillä oli herkkiä hetkiä, välillä naurettiin. Välillä itsensä tunsi pikkulapseks. Mutta kertaakaan ei tarvinnu hävetä sanoja tai tekoja.

Varsinki viime päivinä tuli aika tutuiks kaikki herkät biisit. Voisin luetella nyt tähän 28 biisiä jotka saa mut suurinpirtein itkemään, mutta tuskin se ketään kiinnostais. Pakko vaan todeta, että paljon tuli kauniita kappaleita kuunneltua. Muutenki biisien kuunnelluttaminen on aika mahtava tapa ilmaista omia tunteita. Se on vaan jotain uskomattoman söpöö...

Ja sitten. Sitten koitti se päivä, jolloin tiet erkanivat. Päivä, jolloin konduktöörin piti tulla huutamaan mulle että lähes nyt siitä oven välistä, pitää päästä jatkamaan matkaa. Vaikka kaikkee ihanaa onki vielä edessä, näitä paria viikkoo mä jään kaipaamaan enemmän kuin mitään. En malta oottaa, että nään taas Jiin. Toivottavasti se päivä on pian. Vaikka tää ikävä on niiiin kivuliasta ja olo on yksinäinen, ni kai tää pitäs nyt vaan ajatella niin, että tän jälkee sitä läheisyyttä taas osaa arvostaa.

Jannika B - Hulluksi onnesta

-Iida